Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu hyviä hedelmiä."
Matt.7:18
HENGELLINEN JA MAALLINEN SIUNAUS
Nykyaikana kaikki ihmiset eivät näe eroa hengellisen ja maallisen välillä. Mammonanpalvonta on lisääntynyt seurakunnissakin. Hengellisten totuuksien hämärtyminen ja aitojen armolahjojen puute on aiheuttanut inflaation hengellisellä sektorilla. Uskovaisetkin tavoittelevat pääasiassa maallisia siunauksia ja leuhkivat niillä.
Hengellisiä siunauksia ei voi ostaa rahalla. Eikä hengellisiä lahjoja saa käyttää rahan ansaitsemiseen. Hengelliset siunaukset ovat paljon tärkeämpiä kuin maalliset siunaukset, niiden vaikutus kestää iankaikkisuudessakin. Eesau teki aikoinaan hyvin huonon kaupan, kun hän möi hengelliset siunauksensa hernekeitollisesta Jaakobille. Jumala voi tietysti siunata sekä hengellisesti että maallisesti mutta ne ovat kuitenkin eri alueita ja ne on pidettävä erillään.
Pietari (=entinen kalastaja) tiesi aikoinaan hengellisen arvonsa kun hän sanoi:" Ei ole sopivaa, että me (=apostolit) laiminlyömme Jumalan sanan toimittaaksemme pöytäpalvelusta."(Apt.6:2) Jos Jumala nimittää henkilön hengelliseen virkaan niin sen ihmisen on myös hoidettava virkansa kunnolla eikä sellainen henkilö saa sekaantua hänelle kuulumattomiin maallisiin tehtäviin. Hengellinen virka vie kyllä varmasti viranhaltijansa koko mielenkiinnon ja ajan, jos viranhaltija hoitaa virkansa hyvin. Jos viranhaltija hoitaa virkansa huonosti, kärsii siitä koko seurakunta, niin hengellinen kuin maallinenkin puoli seurakunnasta.
Jos seurakunta haluaa suorittaa sosiaalista toimintaa joko seurakunnan omien köyhien tai ulkopuolisten köyhien keskuudessa, on sellaisiin tehtäviin valittava omat viranhaltijansa. Saarnamiehistä ei saa kehittyä pelkkiä rahastajia ja kolehtipuheiden pitäjiä. On myös syytä muistaa, että seurakunnan rahavarat eivät millään riitä kaikkien tämän maailman köyhien auttamiseen. Maailmassa on satoja miljoonia nälkäisiä ja sairaita ihmisiä, joita uskovaisten vähäiset rahavarat eivät auta, vaikka uskovaiset luopuisivat kaikista rahoistaan. Sitä paitsi suuri osa uskovaisista on köyhiä ihmisiä, jotka itsekin tarvitsisivat lisää rahaa. Kymmenykset on tarkoitettu pääasiassa seurakunnan hengellisen toiminnan tarpeisiin. Jumalalla on kyllä ratkaisu köyhien ihmisten ongelmiin, jos ne ihmiset vaan jättävät elämänsä Hänen armollisiin käsiinsä.
Jeesus ei sekaantunut ihmisten köyhyysongelman ratkaisemiseen, vaikka kyllä köyhiä oli hänenkin aikanaan, sen sijaan Jeesus ajoi rahanvaihtajat ulos temppelistä. Armolahjoista Jeesus antoi selvät ohjeet:" Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa." Armolahjoja ei ole annettu rahastamista varten. On selviä todisteita siitä, että armolahjoilla rahastaminen johtaa siihen, että armolahjat eivät enää toimikaan niinkuin pitäisi.
Olin äskettäin kokouksessa, jossa kerättiin rahaa Moldovan tuberkuloosipotilaiden hyväksi ja kokouksen lopussa rukoiltiin sairaiden puolesta. Mielestäni paljon raamatullisempaa olisi ollut, jos rahat olisi jätetty keräämättä köyhiltä uskovaisilta ja parantajat olisi lähetetty Moldovaan rukoilemaan niiden tuberkuloosipotilaiden puolesta.
On myös väärin, että ihmisiltä kerätään rahat etukäteen ja saarna ja rukouspalvelu tapahtuu vasta jälkikäteen. Siinä syntyy nimittäin helposti sellainen väärinkäsitys, että "jos sinä nyt annat kaikki rahasi Jumalalle, niin kyllä Jumala sitten parantaa sinut loppukokouksessa". Kyllä ne kymmenykset ehtii maksaa kokouksen jälkeen, jos olet vielä silloin hyvillä mielin ja iloinen, sillä iloista antajaahan Jumala rakastaa. Jos taas olet huonolla tuulella ja tunnet joutuneesi petetyksi, ei sinun tietenkään pidä maksaa kymmenyksiä, Jumala ei rakasta pettyneitä antajia.
Jumala voi kyllä siunata ihmistä maallisellakin sektorilla, jopa uskovaistakin ihmistä (eikä vain mafiapomoja). Tällaisessa tapauksessa on kuitenkin huomattava, että maalliset siunaukset tulevat maallisen sektorin kautta eikä hengellisen sektorin kautta. Aabrahan rikastui, koska Jumala siunasi häntä, mutta hän rikastui karjankasvattamisen avulla eikä myyskentelemällä hengellisiä siunauksiaan. Myös Job rikastui maallisessa mielessä maallisen sektorin kautta. Uskovaisilla ihmisillä, saarnaajilla tai parantamisen armolahjan käyttäjillä, ei ole oikeutta pyrkiä rikastumaan armolahjojensa ja viranhoitonsa kustannuksella, vaikka tietysti heillä on oikeus normaaliin palkkaan, jonka seurakunta on heille luvannut maksaa.
Lopuksi on vielä syytä muistaa, että helluntaityyppisissä seurakunnissa esiintyy vielä kaikesta huolimatta myös oikeita armolahjoja ja niiden käyttäjiä. Yleensä tuollaiset aidot uskovaiset ovat vaatimattomia ja ystävällisiä persoonallisuuksia eivätkä he pyri korottamaan itseään tai armolahjojaan seurakunnan keskellä.
RUKOUS JA SEN MOTIIVI
Joku saattaa ihmetellä, miksi artikkelissa, joka koski Lutheria, minä en hyväksynyt hänen rukousharjoituksiaan, kun taas sitten toisessa artikkelissa minä valitin, etteivät uskovaiset rukoile tarpeeksi. Selitys siihen on yksinkertainen.
Jos joku, joka ei ole lääkäri, pukee päälleen valkoisen takin ja asettaa stetoskoopin roikkumaan kaulaansa, ei se tee hänestä lääkäriä vaan hän ainoastaan teeskentelee olevansa lääkäri. Hengellisissä asioissa teeskentelemistä nimitetään farisealaisuudeksi ja se on paha asia. Jeesus tuli hyvin toimeen kaikkien syntisten ihmisten kanssa mutta farisealaisten kanssa hän ei tullut ollenkaan toimeen. Syy oli siinä, että Jeesuksen toiminta paljasti farisealaisuuden viat ja heikkoudet kaikessa mädännäisyydessään. Jeesus oli oikea ja aito pappi ja hänellä oli papin valtuudet kun taas farisealaiset paljastuivat pelkikisi teeskentelijöiksi.
Kun ihminen tulee uskoon, hänen kuuluu "pukea valkoinen takki päälleen ja asettaa stetoskooppi kaulalleen". Ajatelkaapa, jos lääkäri kieltäytyisi pukemasta valkoista takkia, ei se olisi oikein. Mutta lääkäri ei tee työtä omaksi parhaakseen vaan toisten ihmisten parhaaksi. Ei uskovaistenkaan tarvitse rukoilla oman pelastumisensa puolesta, hehän ovat jo pelastuneet, uskovaisten kuuluu tehdä työtä toisten ihmisten pelastumisen puolesta. Siksi on tärkeää, että uskovaiset rukoilevat,
Aloin polttamaan tupakkaa 18-vuotiaana. Ensimmäiset savut maistuivat hyvin pahoilta enkä siinä vaiheessa voinut kuvitella, että tupakkaan voisi syttyä oikein himo, jota minä en voisi hallita. Tuskinpa kukaan ymmärtää ensimmäisten käyttökertojensa aikana, kuinka kova himo siihen saattaa syntyä.
Kahden viikon päästä yritin ensimmäistä lakkoa mutta sepä ei onnistunutkaan. Setsemän vuoden ajan poltin tupakkaa ja joka vuosi yritin useita kertoja lopettaa siinä onnistumatta. Loppuaikoina yritin hyvin erikoista lakkoa. Piilotin tupakka-askin puolen kilometrin päässä olevaan latoon ja sovin itseni kanssa lujasti, että siinä ladossa saan käydä polttamassa yhden tupakan kerrallaan niin usein kuin haluaisin, mutta missään muualla en polttaisi. Se auttoi sen verran, että poltettujen savukkeiden määrä laski alle kymmeneen päivää kohti. Joskus kuitenkin himo vaati minua lähtemään yöllä kahden aikaan sinne ladolle polttamaan. Sitten tuli sateinen syksy ja housut kastuivat aina polvea myöten, kun minä kävin ladolla, joten minun piti lopettaa sekin pelleily, tupakoiminen jatkui normaalisti.
Olin jo nuorena tiennyt, että lapsikaste on väärä kaste, mutta en ollut reagoinut siihen mitenkään. Kun aloin käymään helluntailaisten kokouksissa, tämä asia tuli uudestaan esille ja niinpä menin kasteelle. Kasteen jälkeen kahden päivän päästä pistin käteni takkini taskuun ja tunsin siellä olevan tupakka-askin, jossa oli vielä puolet savukkeista jäljellä. Ihmettelin suuresti, kuinka on mahdollista, että minä en ollut kahteen päivään polttanut yhtään tupakkaa, vaikka minulla oli mukanani tupakka-aski. Tajusin, että tupakanhimo oli otettu pois eikä minun tarvinnut enää polttaa. Kuitenkin minussa oli sen verran uhmahenkeä jäljellä, että poltin viikon aikana vielä pari savuketta mutta ne maistuivat yhtä pahalta kuin ensimmäistä kertaa polttaessani js niinpä lopetin sitten kokonaan tupakoimisen. Näin väkevällä tavalla Jumala kuuli minun rukoukseni ja päästi minut nikotiinin orjuudesta. Samalla Jumala vahvisti, että olin tehnyt oikein, kun kävin kasteella.
Mainittakonn vielä, että helluntailaiset eivät yleensä kasta sellaisia henkilöitä, jotka polttavat tupakkaa, koska vaaditaan, että ensin on tehtävä parannus synneistä ja sitten vasta saa mennä kasteelle. Minä olin sydämessäni kyllä tehnyt parannuksen ja päätöksen, että haluan eroon tupakasta, mutta käytännössä en ollut omin avuin päässyt eroon tupakasta. Kasteelle mennessäni tätä asiaa ei jostain syystä edes otettu esille, onneksi. Olenkin sitä mieltä, että henkilö on kastettava silloin, kun hän on sydämmessään tehnyt parannuksen ja haluaa luopua synneistä ja himoista.
Kuitenkin minua kokeiltiin vielä kerran tupakanhimon suhteen. Puolitoista vuotta myöhemmin kävelin joulunaikana erään kioskin ohi ja yksi sen ikkuna oli täynnä tupakka-askeja. Tupakanhimonhenki vaani viattomia ohikulkijoita siinä kioskissa sillä minulle tuli yht´äkkiä hirmuinen halu polttaa tupakka Otin lompakon esille ja menin tiskille ostamaan tupakka-askia ikäänkuin vanhasta muistista. Viime tipassa muistin, että enhän minä poltakaan tupakkaa. Kävelin varttitunnin sen kioskin ympäristössä ja painiskelin tupakanhimon kanssa, kunnes lopulta himo hävisi ja minä kävelin pois. Minulla ei ollut enää nikotiinia veressä, joten tuo kohtaus ei voinut johtua fyysisen tarpeen vaikutuksesta. Olen sitä mieltä, että siinä oli kysymys "henkivaltojen taistelusta", Saatana testasi minua, olinko tosissani tupakkalakon suhteen. Sen jälkeen olen ollut 18 vuotta polttamatta ilman minkäänlaista himoa.