KALA KUIVALLA MAALLA
Evoluutiotutkijat ovat valinneet varsieväkalan siksi kalaksi, joka joskus kauan sitten hyppäsi merestä kuivalle maalle ja aloitti kuivan maan valloituksen. Syynä on se, että sitä pidettiin riittävän vanhana kalalajina ja se muistutti jonkin verran sammakkoa fossiilien perusteella. Sillä ajateltiin olleen sekä kidukset että keuhkot. Sen ajateltiin ryömineen pohjassa vahvojen jalanomaisten evien varassa. Sitä pidettiin huonona uimarina ja sen ajateltiin kuolleen kauan sitten (200-400 milj. vuotta sitten). Tällainen epämääräinen tarina, jota kukaan ei pystyisi tarkistamaan, sopi erinomaisesti tutkijoille.
On huomattava, että evoluutikot eivät väitä, että keuhkokalat olisivat joskus siirtyneet maalle. Keuhkokalojen ongelma on siinä, että niiden luustosta tai evistä ei ole löydetty mitään merkkejä jalkojen kehittymisestä. Pitäisi löytyä jonkinlaiset lantion aihiot ja jalkojen varret mutta niitä ei ole löytynyt. Keuhkokalat eivät myöskään vaeltele lammikosta toiseen vaan ne kaivautuvat kuivuneen lammikon pohjaan tai lähistölle mutaan ja viettävät siellä aikansa horroksessa. Horroksen aikana ne eivät käytä keuhkojaan tai uimarakkoaan millään tavalla hyödykseen.
Evoluutikot puhuvat tavallisista varsieväkaloista, jotka ovat muka valloittaneet maan joskus. Niiden ongelma on siinä, että ne elävät noin 200 metrin syvyydessä. Ne kuolevat tullessaan pintaan sisäisen paineen seurauksena. Vaaditaan myös aika paljon, ennenkuin meren pinta kuivuu 200 metriä tai enemmänkin sillä ne kalat osaavat kyllä siirtyä syvemmälle. Evoluutikkojen teorian mukaanhan lammikot (=meret) ovat kuivuneet niin nopeasti, että varsieväkalat ovat joutuneet etsimään itselleen uuden lammikon (=meren). Aika hassu väite, jos käyttää pikkusenkin omaa järkeään. Suggeroidut ihmiset eivät tosin saa käyttää järkeään, suggerointi menettää silloin tehonsa.
Melkoinen järkytys oli se, että 1930-luvulla löytyi elävä varsieväkala. Sillä ei ollut keuhkoja eikä se ryöminyt pohjassa. Se oli erittäin taitava uimari, osasi uida takaperinkin ja osasi seisoa päällään pohjassa mutta ei ryöminyt siellä. Elävä kala antoi myös vahvoja viitteitä siihen suuntaan, että ajoitukset olivat ehkä menneet sittenkin pieleen, löytyneet fossiilit eivät ehkä olekaan kovin vanhoja. Ajoituskysymys on tärkeä siksi, että evoluutiolle maan päällä pitäisi pystyä järjestämään riittävästi aikaa.
Varsieväkaloja on löydetty sittemmin lisää, kokonaisia populaatioita. Niitä on tutkittu sukellusveneiden kanssa sillä ne elävät aika syvällä, ne ovat täysiverisiä syvänmerenkaloja. Jos varsieväkala tarttuu verkkoon ja verkko nostetaan ylös, kala kuolee, sillä se ei kestä vähäpaineista olotilaa, sen oma sisäinen paine rikkoo sen. Kysymys tutkijoille. Mitä ihmettä syvänmerenkala tekee keuhkoilla, kun se ei koskaan pääse elävänä nauttimaan raikkaasta meri-ilmasta?
Evotutkijat eivät muuttaneet tarinaansa, vaikka elävä kala olikin löytynyt. Vieläkin oppikirjat pursuavat tarinoita mystisestä varsieväkalasta, jolla on keuhkot ja joka kävelee meren pohjassa vahvojen eviensä varassa.
Kun kala pomppaa kuivalle maalle, se tarvitsee muutamia juttuja selviytyäkseen. Keuhkot ovat tosi välttämättömät ja sen pitäisi pystyä liikkumaan maan päällä ja hankkimaan ruokaa elannokseen. Sen mahalaukun pitäisi sopeutua kuivan maan ravintoon, joka koostuisi ilmeisesti kasviksista, juureksista ja hedelmistä sillä eläviä olentoja ei ennen tätä kalaa ole ollut maan päällä. Se ei saisi kuivua. Sen pitäisi pystyä lisääntymään kuivalla maalla, muussa tapauksessa jälkeläiset karkaavat mereen takaisin. Sen pitäisi löytää sopivaa ravintoa jälkeläisilleen kuivalta maalta.
Se, että kalalle kehittyisi ryömintäjalat, on myös mahdoton ajatus. Kalat elävät tavallaan painottomassa tilassa silla veden noste kumoaa painovoiman niiden kohdalla. Siispä jaloille ei voi syntyä mitään rasitusta, kalat voisivat korkeintaan pomppia siellä pohjassa omia aikojaan mutta kalat eivät ole niin hulluja.
Vielä on sekin muistettava, että kalat ovat erittäin boheemeja luonteita. Ne vaan heittävät mätinsä ja maitinsa jonnekin, eivätkä sen jälkeen paljon jälkeläisistä huolehdi. Kun kala muuttaa kuivalle maalle, se joutuu samalla muuttumaan luonteensa puolesta huolehtivaksi ja helläksi isä- ja äitikalaksi, sillä vieraassa ympäristössä eivät kalanpojat itsestään selviä.