Mutta epäjumalat katoavat kaikki tyynni.
2:19 Silloin mennään kallioluoliin ja maakuoppiin Herran kauhua ja hänen valtansa kirkkautta pakoon, kun hän nousee maata kauhistuttamaan.
2:20 Sinä päivänä ihmiset viskaavat pois myyrille ja yököille hopea- ja kultajumalansa, jotka he ovat tehneet kumarrettaviksensa.
2:21 Ja he menevät vuorenrotkoihin ja kallionkoloihin Herran kauhua ja hänen valtansa kirkkautta pakoon, kun hän nousee maata kauhistuttamaan.
2:22 Luopukaa siis ihmisistä, joilla on vain henkäys sieraimissa, sillä minkä arvoiset he ovat!
Jes 2:18-22

TORONTON SIUNAUS

Torontoherätys alkoi Kanadassa vuonna 1994. Siihen liittyi jo etukäteen monia profetioita, joiden katsottiin sitten toteutuneen tuona vuonna. Merkillisin profetia, joka tuli jo 1980-luvulla, ilmoitti, että "kun vesi Missippi-joessa alkaa virtaamaan väärään suuntaan, sitten tulee herätys". Tuohon profetiaan ei juurikaan uskottu mutta vuonna 1993 tapahtui sitten todellakin niin, että syntyi tulvatilanne, joka pakotti tuon joen virtaamaan väärään suuntaan.

Torontoherätys on liike, joka korostaa voimakkaasti Pyhän Hengen vaikutuksesta syntyviä hurmostiloja ja niiden aikana tapahtuvia manifestaatioita, ilmenemismuotoja. Tuollaisia ilmenemismuotoja ovat esim. kaatuminen ja lattialla makaaminen hurmoksessa, nauraminen, itkeminen, tanssiminen ja erilaiset kouristuksen tapaiset tilat. Kouristukset saattoivat ulospäin näyttää hyvin vaarallisilta ja sellaisilta, että - jos niin tapahtuu selväpäiselle ihmiselle - siinä kyllä menee jotain rikki, mutta heille ei käynyt kuinkaan. Erikoisempia ilmenemismuotoja ovat sitten esim. leijonan karjunta, kukon kiekaisut, härän mylvintä, kotkan lennon matkiminen ja seinille kiipeäminen. Tyypillistä torontolaisuudelle on se, että tuollaiset ilmiöt saattoivat kestää kauan, joskus useita päiviä.

Erittäin tyypillistä oli se, että tuollaisten hurmostilojen aikana ihmiset kokivat saaneensa sielunhoitoa vaikeisiin sielunhoidollisiin ongelmiin. Eräässäkin tapauksessa erään saarnamiehen vaimo joutui hurmokseen, joka kesti useita päiviä. Niiden päivien aikana saarnamiehelle tuli arvokkaita vieraita seurakunnasta ja vaimo alkoi valmistaa kala-ateriaa heille. Kun kala oli paistunut kypsäksi, vaimo heitteli kuumat ja rasvaiset kalanpalat vieraille ilmassa "koppina", ateriaan kuuluvan riisin hän kaatoi keskelle pöytää ja jakoi sen sitten kasoihin ja siirsi kasat vieraiden nenän alle. Aviomiehelle tuli kiire järjestää lautasia pöytään. Siitäkin tilanteesta selvittiin, todetaan tapauksen loppukommenteissa. Pääasia oli kuitenkin se, että vaimon sielu tuli hoidettua.

Torontolaisuus sai ehkä vaikutteita 60- ja 70-luvun hippiliikkeestä, ainakin jotkut sen perustajista ja opettajista olivat olleet hippiliikkeen piirissä. On mahdollista, että se sai vaikutteita myös esim. buddhalaisuudesta ja menestysteologiasta ja voimateologiasta. Tällaisista vaikutteista minulla ei kuitenkaan ole mitään varmoja todisteita enkä minä ole oikea henkilö tätä arvioimaan, minulla on liian vähän tietoa ja kokemusta tästä liikkeestä. Saattoi olla niinkin, että alunperin liike alkoi todellakin Pyhän Hengen vaikutuksesta, mutta myöhemmin siihen liittyi ylimääräisiä aineksia muualta.

Torontolaiset korostivat sitä, että Jumalan rakkaus on tunneasia. Sen voi kokea tunnetasolla ja Jumalakin kaipaa tunnetasolla ihmisen rakkautta. Tällainen opetus ei kelvannut arvosteleville dogmaatikoille, joiden mielestä Jumala rakastaa vain järjen tasolla eikä tunnetasolla. Minä olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että Jumala rakastaa niin järjen kuin tunteenkin tasolla ja ehkä vielä hengenkin alueella, itseasiassa kaikilla alueilla.

Torontolaisuutta voisi kuvata siten, että tässä hurmosliikkeessä aikuisista ihmisistä tuli pieniä lapsia, 2-5 -vuotiaita, ja he perustivat oman seurakunnan. Tuollaisilta lapsilta ei voi odottaa mitään korkean tason teologiaa eivätkä he sitä itse tarvinneetkaan. Ulkopuoliset ne olivat teologiaa vailla. Isästä Jumalasta nuo lapset tekivät pehmo-Jumalan ja Jeesuksesta isoveljen, joka järjestää parhaimmat pirskeet. Siinä oli heidän teologiansa.

Toronton siunauksien vaikutuksesta tuli ihmisiä uskoon ja parani fyysisistäkin vaivoista. Eniten se sai aikaan ehkä juuri sielunhoidon alueella. He itse ovat laskeneet, että heidän herätyksensä saavutti parhaimmillaan tuhansia seurakuntia ja miljoonia ihmisiä. Se kesti vain noin kolme vuotta, sen jälkeen kannatus laski murto-osaan. Syynä kannatuksen laskuun oli väärät odotukset ja väärät profetiat, jotka eivät toteutuneetkaan. Torontolaisuuteen ei kuitenkaan ole liittynyt mitään suuria skandaaleja: talousrikoksia, huumeiden käyttöä, ihmisten väärinkäytöksiä eikä muutakaan.

Torontolaisuuteen ei liittynyt alunperin mitään oppia. He oikein ilmoittivat moneen kertaan, ettei tähän nyt liity mitään oppia. Vuosien varrella he joutuivat kuitenkin vastailemaan kysymyksiin ja muodostamaan erilaisia teorioita Raamattuun vedoten. Siinä vaiheessa he tekivät pahoja virheitä tulkitessaan Raamattua mahdollisimman edullisesti oman liikkeensä ilmiöiden selittämiseksi. Sen seurauksena heistä tuli helppoa riistaa ihmisille, jotka tuntevat Raamatun tarkasti.Torontolaisten olisi kannattanut pysytellä erossa, jos mahdollista, kokonaan opillisista asioista. Minäkin olen aikaisemmin arvostellut torontolaisuutta hyvin ankarin sanakääntein. Nyt jäljestäpäin, kun minun tietoni tästä aiheesta on lisääntynyt ja olen oppinut paremmin erottamaan menestysteologian ja voimateologian erilleen torontolaisuudesta, minun suhtautumiseni torontolaisuuteen on muuttunut neutraaliksi.

Torontolaisuutta ovat arvostelleet ihmiset, jotka pitävät itseään oikeaoppisina. Torontolaiset puolestaan nimittivät tuollaisia ihmisiä farisealaisiksi. Arvostelijat olivat näkevinään torontolaisuudessa jopa demonisia piirteitä, Raamatun oppeja vakavasti uhkaavia piirteitä. Minun henkilökohtaisesti on vaikea nähdä torontolaisuuden demonisia kasvoja, elleivät ne sitten ole piilossa sirkuspellen naamion takana. Sillä sirkustouhulta se toiminta monesti näytti. Menestysteologiaan ja voimateologiaan sitävastoin liittyy selvästi demonisia vaikutteita ja vääristettyjä Raamatun opetuksia.

Jäljestäpäin kaikki ne, jotka osallistuivat torontolaisten kokouksiin ja kokivat siellä hurmoksen, ovat pitäneet tuota kokemustaan myönteisenä asiana ja ovat kaivanneet samanlaista vaikutusta uudelleen. Ne, jotka kävivät kokouksissa, mutta eivät kokeneet hurmosta, ovat sitten niitä arvostelijoita. Onko arvostelussa siis kysymys kateudesta? Ei kai oikeaoppisuuden tarkoitus voi olla hurmoksen kieltäminen silloin, kun hurmos on Pyhän Hengen aikaansaama. Tärkeäksi kysymykseksi nousee näin ollen se, oliko tuo liike Pyhästä Hengestä vai ei. Se, että ihmiset itse kokivat sen myönteisenä asiana, todistaa sen puolesta, että se oli Pyhän Hengen aikaansaama liike. Tiedetäänhän nimittäin, että okkulttiset, demoniset, ilmiöt tekevät ihmisistä masentuneita ja ahdistuneita mutta näin ei käynyt torontolaisille. Aito hengellinen hurmos ei ole mikään paha asia vaan itseasiassa se on hyvä asia.

Kun sitten ajatellaan torontoherätyksen hiipumista niin näyttää siltä, että se hajosi nimenomaan sisältäpäin. Kyllä ulkopuolisetkin hyökkäsivät sitä vastaan mutta se ei murtanut herätystä. Jumalan tarkoitus ei varmasti alunperin ollutkaan, että torontoherätyksestä olisi pitänyt tulla oma seurakuntansa, vaan Jumalan tarkoitus oli se, että tuo hurmos olisi siirtynyt osaksi muiden seurakuntien toimintaa, että siitä olisi tullut ikäänkuin sielunhoitoyksikkö seurakuntien sisällä. Seurakuntien muu toiminta ja oppi olisi pysynyt ennallaan.

Torontoherätyksen johtamisessa tapahtui selviä virheitä sekä Torontossa että niissä seurakunnissa, joihin se vaikutti. Nämä virheet minä jaan kolmeen kategoriaan. Ensimmäinen virhe oli se, että ihmiset alkoivat ajattelemaan, että tämä hurmos tarvitsee ihmisiä johtajikseen. Aivankuin ihmiset voisivat hallita ja ohjata hurmosta tai aivankuin Jumalan Pyhä Henki tarvitsisi ihmisten ohjausta ja opetusta voidakseen toimia. Kummallista, että seurakunnista löytyy aina tuollaisia "johtajia", jotka ovat käsittäneet oman roolinsa väärällä tavalla.

Toinen virhe oli se, että kuviteltiin, että tässä nyt tarvitaan jotain oppia tai peräti kokonaan uutta seurakuntaa tuon hurmoksen ympärille. Oppiasiat olisi helposti voitu kuitata toteamalla, että hurmos on hurmos ja Jumala tekee niinkuin lystää ja sillä selvä. Paha virhe oli se, että Raamattua alettiin vääristellä törkästi, jotta sopiva oppi olisi löytynyt. Se oli lopun alkua se.

Kolmas virhe oli se, että liikkeen johtohahmoihin liittyi menestysteologeja ja voimateologeja ja muita selvästi harhaoppisia ihmisiä, jotka toivat omat harhansa mukaan tuohon liikkeeseen. Tällä tavalla torontolaisuuteen sekoittui okkulttisia vaikutteita.

Jumala ei voi toimia seurakunnassa, jos sielulliset ihmiset haluavat "johtaa" Jumalan Hengen toimintaa. Jumala ei suostu toimimaan myöskään harhaoppisessa seurakunnassa eikä okkulttisessa seurakunnassa (ikäänkuin yhdessä Saatanan kanssa). Nämä kaikki virheet kuitenkin toteutuivat torontolaisissa seurakunnissa ja ne tuhosivat tuon liikkeen.

Selvennykseksi on todettava, että kun minä puhuin sielullisuudesta torontolaisuuden yhteydessä, tarkoitin sillä sitä, että yleensä ihmisten pyrkimys hallita tuota hurmosta oli sielullista. Väärät opit ja profetiat olivat sielullisia tai okkulttisia. Arvostelijoidenkin toiminta oli sielullista siinä mielessä, että he heittivät lapsen pois pesuveden mukana. Oppeja arvosteltaessa olisi kannattanut silti muistaa, että tuo hurmos oli Jumalasta. Opit ovat oppeja, profetiat ovat profetioita ja hurmokset ovat hurmoksia. Opit on arvosteltava oppeina, profetiat profetioina ja hurmokset hurmoksina. Kun hurmoksia tutkitaan, pitäisi se suorittaa siten, että hurmoksessa olleiden ihmisten kanssa keskustellaan ja kysellään, kuinka hurmos on vaikuttanut heihin. Jos vaikutus on ollut positiivinen ja se on auttanut ihmisiä, vahvistanut heidän uskoaan ja lisännyt heidän Jumalan tuntemistaan niin hurmosta on pidettävä hyvänä asiana.

Ne joilla oli tilaisuus tarkkailla torontolaisia kokouksia läheltä usein, tekivät erään mielenkiintoisen havainnon. Nauramista ja muitakin manifestaatioita näytti esiintyvän ikäänkuin kahta eri lajia. Oli sellaista nauramista, joka oli henkilön itsensä hallinnassa niin, että hän pystyi lopettamaan sen halutessaan, ja sitten oli sellaista nauramista, että hän ei pystynyt sitä keskeyttämään omin voimin vaan nauraminen jatkui oman aikansa ikäänkuin koneellisesti. Voisiko tämä olla merkki siitä, että tuossa liikkeessä oli todellakin sekoittunut kaksi erilaista henkeä keskenään, aito ja epäaito Pyhä Henki? Yleensä armolahjojen käyttäjät pysytyvät itse hallitsemaan armolahjansa käyttämisen ja lopettamaankin sen tarvittaessa. Tästä ei kuitenkaan voi sanoa sanoa mitään varmaa näin vähäisen tiedon perusteella.

Seurakuntien vanhemmistoilta olisi vaadittu torontoherätyksen osalta selvää kannanottoa joko puolesta tai vastaan."Kyllä" olisi tarkoittanut sitä, että seurakuntalaiset voivat huoleta osallistua hurmoskokouksiin, koska ne on todettu Jumalan Hengen vaikuttamiksi. "Ei" olisi tarkoittanut sitä, että hurmoskokouksista on syytä pysyä erossa, koska niitä pidetään epäilyttävinä. "Ehkä" oli kaikkein pahin vastaus, koska se aiheutti epätietoisuutta ja eripuraa seurakuntalaisten keskuudessa. Seurakunnan vanhemmiston pitäisi pystyä suuressa viisaudessaan ja henkien erottamisen (arvioimisen) armolahjan avulla tekemään tuollainen päätös.

Ajatellaanpa, että Jumala haluaisi lähettää seurakuntaan sielua hoitavan hurmosherätyksen ja lähettäisi myös. Silloin sielunvihollinen huomaa tuon hurmoksen nopeasti ja tekisi kaikkensa sen tukahduttamiseksi. Vihollinen pyrkisi muuttamaan sen omituiseksi ja epäuskottavaksi väärien oppien ja väärien profetioiden avulla. Aluksi vihollinen pestaa omat miehensä ovelasti "johtamaan" tuota hurmosta ja sitten hän pestaa sielullisia arvostelijoita arvostelemaan ja tekemään ikäviä kysymyksiä. Lopputulos on sitten se, että siinä seurakunnassa syntyy hirveä riitely ja ihmiset ovat tukkanuottasilla keskenään.

Hurmoksen johtaminen ihmisvoimin on jo sinänsä naurettava ajatus. Torontoherätyksessä nuo johtajat olivat lisäksi tavattoman typeriä. He esiintyivät muka pastoreina mutta he väänsivät Raamatun oppeja niin törkeällä tavalla kieroon, että ateistitkin olisivat osanneet paremmin tulkita Raamattua. Tämä todistaa selvästi sen, etteivät nuo johtajat olleet Jumalan asettamia. Luultavasti he olivat vaan rahanahneita ja vallanhimoisia ihmisiä, menestysteologeja, jotka oivalsivat siinä loistavan tilaisuuden tehdä bisnestä.

Kun ensimmäisen kerran kuulin torontoherätyksestä ja niistä ilmenemismuodoista, joita kokouksissa esiintyy, minä tiesin jo silloin, että jotain on pahasti pielessä, sillä minä muistin, että olin jo aikaisemmin ollut mukana kokouksessa, jossa ilmeni samoja merkkejä: kaatumista, itkemistä, nauramista ja hurmosta. Väite, että tuo hurmos olisi jotenkin sidoksissa niihin miehiin, jotka sitä olivat johtamassa, ei voinut pitää paikkaansa. Väite, että tuo hurmos olisi alkanut tammikuussa 1994, ei myöskään pitänyt paikkaansa.

Raamatussa muuten tuota hurmos-sanaa käytetään lähes poikkeuksetta myönteisessä merkityksessä. Vain parissa kohdassa hurmos mainitaan negatiivisessa yhteydessä. Toisessa kohdassa puhutaan "tyttäristä, jotka ovat hurmoksessa oman sydämensä voimasta" ja toisessa kohdassa puhutaan profeetoista, jotka ovat hurmoksessa ja profetoivat vääriä profetioita samalla. Kaikissa muissa ( 20kpl ) kohdissa hurmoksesta puhutaan myönteisessä merkityksessä. Vanhan Testamentin aikana oli hyvin tavallista, että profeetat tai ihmiset profeettojen läheisyydessä olivat hurmoksessa. Raamatussa ei missään kohdassa puhuta hurmoksesta, joka olisi sielunvihollisen aiheuttama.

Tottakai seurakunnat tarvitsevat johtajia, onhan johtajan virka mainittu Raamatussakin. Mutta ei johtajia tarvita johtamaan Jumalaa vaan johtajia tarvitaan johtamaan ihmisiä, seurakuntalaisia. Johtajan kuuluisi omalla esimerkillään ja opetuksellaan auttaa nuorempia uskovia kasvamaan niin, ettei kaikkien tarvitsisi oppia kaikkia asioita kantapään kautta. Johtajan virka seurakunnassa on karismaattinen virka siinä missä opettajankin ja profeetan virka ovat. Johtajan virkaan tarvitaan Jumalan kutsu ja voitelu. Ihminen ei voi itse valita itseään johtajan virkaan esim. inhimmillisen viisauden tai sielullisten pyrkimystensä perusteella, tai jos niin tapahtuu, tapahtuu väistämättä jossain vaiheessa törmäys Jumalan tahdon ja tuon johtajan välillä.

Oikean johtajan tehtävänä on aloittaa erilaisia kampanjoita seurakunnan keskellä ja valvoa ja johtaa niitä toimellisesti niinkuin Raamatussa sanotaan. Johtajien pitäisi tietysti kuulua vanhemmistoon niinkuin opettajienkin ja profeettojen. Periaatteessa johtajia, opettajia ja profeettoja voi kyllä olla myös vanhemmiston ulkopuolella tavallisten seurakuntalaisten joukossa.

Torontosiunaus ei ole hävinnyt vaan sen kipinöitä on jäänyt kytemään eri puolille. Ne voivat vielä leimahtaa ilmituleen jonain päivänä. Oikea elävä Jumala on olemassa, oikea Pyhä Henki on olemassa, oikea hurmos on olemassa ja oikeat armolahjat ovat olemassa.