ÄLKÄÄ UNOHTAKO ISÄÄ!

"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." (Jeesuksen sanat.)

Minulle ei tule Raamatusta mieleen yhtään paikkaa, missä olisi selvästi sanottu, että Jeesus tai Pyhä Henki rakastaisi maailmaa. Jeesus kyllä tunsi inhimmillistä rakkautta moniakin ihmisiä kohtaan ja varsinkin sääliä hän tunsi ihmisjoukkoja kohtaan, koska heiltä puuttui paimen. Ainoastaan Isän osalta sanotaan Raamatussa selvästi, rehellisesti ja julkisesti monessakin paikassa, että Hän rakastaa minua ja sinua, kaikkia ihmislapsia ja varsinkin omia lapsiaan.

Jeesus meni ristille siksi, koska hän halusi olla kuuliainen Isälleen. Jeesus rakasti Isäänsä ja luotti Häneen kaikessa. Jeesus oli kuuliainen kuolemaan saakka. Hänellä ei ollut ketään muuta kuin Isänsä, johon Hän olisi luottanut. Jeesus antoi meille esimerkin samalla, meidänkin tulisi luottaa Isään kaikessa ja meidän tulisi rakastaa Isää niinkuin Jeesus rakasti.

Jeesuksen menestyksen salaisuus oli juuri se, että hän rakasti Isäänsä. Lasaruksen haudalla Jeesus rukoili:" Isä, minä tiedän, että sinä minua kuulet ja olet aina kuullut. En minä tätä pyydäkään itseni takia vaan näiden ihmisten takia….. …. .Lasarus tule ulos!"

Vuonna 1906 Torontossa tuli suomalaisessa seurakunnassa profetia, joka kirjoitettiin silloiseen "Todistaja"-lehteen ja joka on lainattu "Ristin Voitossa" toukokuun toisessa numerossa vuonna 1998

Taisto Vahteran artikkelissa. Profetia kuului näin:" Viimeisinä päivinä tulee helluntaiherätyksessä tapahtumaan kolme asiaa: Tulee olemaan liikaa voiman korostamista, mieluummin kuin vanhurskauden. Tulee olemaan liikaa Jumalan ylistämisen korostamista, Hänen, jota he eivät enää rukoile. Tulee olemaan liikaa Hengen lahjojen korostamista, mieluummin kuin Kristuksen herrauden".

Kun isä tulee kotiin ja antaa lapsilleen karkkeja, on se tietenkin kiitoksen aihe. Omituista olisi kuitenkin se, jos lapset odottaisivat innokkaammin karkkeja kuin isäänsä, tai se, jos kaikki huomio kiinnitettäisiin karkkeihin ja isä unohdetaan kokonaan. Jotain tällaista on tapahtunut monissa seurakunnissa, armolahjoihin kiinnitetään enemmän huomiota kuin Isään itseensä.

Turhaanko on Isä maailmaa rakastanut?

PAIMENEN ESIMERKKI

Seurakuntien paimenet eroavat toisistaan henkilökohtaisten ominaisuuksiensa puolesta kuin myös armoituksiensa puolesta. Joku on opettaja, toinen evankelista, kolmas johtaja. Harva on kaikkea mahdollista.

Paimenen tehtävä on huolehtia siitä, että lampaat saavat terveellistä ravintoa ja siitä, että järjestys ja turvallisuus säilyy laumassa. Uuden liiton seurakunnissa se tarkoittaa sitä, että paimenen tulisi osata johtaa kokouksia niin, että kaikki, joilla on jotain annettavaa seurakunnalle, saisivat siihen tilaisuuden. Jollakin voi olla annettavana opetus, jollakin profetia, jollakin virsi jne. Tämä kyllä edellyttää myös sitä, että seurakunta on opetettava tällaiseen käytäntöön. Jos seurakunta on opetettu istumaan kymmeniä vuosia hiljaa penkissään aran näköisinä, on turha odottaa, että uusi käytäntö heti onnistuisi.

Valitettavan usein paimenet tyytyvät ainoastaan esittelemään itseään ja omia ajatuksiaan seurakunnilleen. He unohtavat, että muillakin on seurakunnassa armolahjoja ja leivisköitä hoidettavana. Joka tapauksessa paimen on aina esimerkki seurakunnalle, hänestä otetaan mallia, eikä sille voi mitään.

Jos nyt seurakunnan paimen esiintyy suurena johtajana, möykkääjänä ja komentelijana, vaikuttaa hänen esimerkkkinsä seurakuntaan niin, että pian on tuhannen henkilön seurakunnassa tuhat kappaletta suurta johtajaa, möykkääjää ja komentelijaa. Jos taas paimen itse on palvelijaluonne, jokä nöyrästi, asiallisesti, ystävällisesti ja tehokkaasti hoitaa oman leiviskänsä Herran kasvojen edessä, niin silloin tuhannen hengen seurakunnassa on pian tuhat kappaletta nöyrää luonnetta, jotka asiallisesti, ystävällisesti, ja tehokkaasti hoitavat omat leiviskänsä. Yksinkertaista mutta totta.

LASKELMA

Minä olen aloittanut Ilmestyskirjan tutkimisen. Siinä voi mennä paljon aikaa. Alkupaloiksi haluan esittää seuraavan mielenkiintoisen laskelman.

Oletetaan, että tuhatvuotiseen valtakuntaan pääsee tavallisia lihallisia ihmisiä vain 300 kpl (täysin tuulesta temmattu luku). Ajatellaan että ihmiset lisääntyvät siten, että heidän lukumääränsä kaksinkertaistuu aina 40:ssä vuodessa. Tällöin tuhatvuotisessa valtakunnassa eläisi kaiken kaikkiaan n.10 miljardia ihmistä, siis enemmän kuin tällä hetkellä man päällä on ihmisiä. Aivan ilmeisesti suurin osa tuosta joukosta olisi uskovaisia.

Kuuluvatko nuo ihmiset seurakuntaan ja samalla Kristuksen morsiameen? Vai ovatko he jotenkin alempiarvoisia ihmisiä? Pelastuvatko he uskon kautta Jeesukseen vaiko jotenkin muuten?

Jos nimittäin ajatellaan, että he kuuluvat seurakuntaan samalla tavalla kuin mekin, niin silloin suurin osa seurakunnasta tulee elämään vasta tuhatvuotisen valtakunnan aikana. Silloin tavallaan seurakunnan painopiste siirtyy tuhatvuotisen valtakunnan loppuun sielujen määrässä mitattuna. Silloin olisi omituista, jos seurakunta nousisi pilviin Jeesusta vastaan jo ennen tuhatvuotisen valtakunnan loppua.