116:10 Minä uskon, sentähden minä puhun, minä, joka olin kovin vaivattu.
116:11 Minä sanoin hädässäni: "Kaikki ihmiset ovat valhettelijoita".
116:12 Kuinka minä maksan Herralle kaikki hänen hyvät tekonsa minua kohtaan?
116:13 Minä kohotan pelastuksen maljan ja huudan avukseni Herran nimeä.
116:14 Minä täytän lupaukseni Herralle kaiken hänen kansansa edessä.
Psalmi

YLILUONNOLLINEN TAPAHTUMA

Nyt minä kerron sinulle yliluonnollisen jutun, joka tapahtui minulle ja pitää tarkasti paikkansa. Täytyy oikein toivoa, että mahdollisimman moni tiedemies sattuu lukemaan tämän, tämä on tosikova juttu. Tämä tapahtui v.-03 tai –02. Siihen aikaan minä ajoin polkupyörällä kesäisin aika paljon ja matkalla kaupungin keskustasta minun asuntooni sijaitsee lampi, jolla oleskelee aina paljon sorsia ja puluja kesäisin, sillä ihmiset ruokkivat niitä, vaikka se ei ole suositeltavaa. Minäkin ruokin niitä lintuja siellä usein, oikein otin tavakseni ottaa aina jotain leipää mukaani, kun poljin sitä kautta.

Silloin oli varmaankin jo elokuu tai syyskuu. Sää oli hyvin kaunis, aurinko paistoi, pilviä oli vain vähän taivaalla, kello oli noin neljä iltapäivällä. Sinä päivänä tuuli poikkeuksellisesti idästä päin ja epätavallisen kovaa tuulikin, välillä tuuli yltyi ja sitten taas tyyntyi mutta koko ajan tuuli aika kovasti.

Olin ollut kaupungissa eräässä hengellisessä kahvilassa, jossa jaettiin ruokaa ilmaiseksi asiakkaille. Minäkin otin sieltä yhden vaalean leipäpaketin, joka oli vain päivän verran liian vanha, tarkoitukseni oli syöttää se menomatkalla niille linnuille.

Kun sitten saavuin sinne lammen rannalle, istuuduin penkille, otin leipäpaketin käteeni ja aukaisin sen. Ei mennyt kovinkaan kauan, kun sorsia ja puluja alkoi kerääntyä paikalle niinkuin aina ennenkin, 5-7 sorsaa ja muutama pulu. Heittelin niille leipäpalasia ja yritin varmistaa, että jokainen sai osansa. Paikalle tuli myös pari varista ja muutama lokki. Lokkien joukossa oli yksi uhmaiässä oleva nuorukainen, joka pörhisteli kaulahöyheniään, juoksi nopeita pyrähdyksiä, piti nokkaa auki sepposelällään ja ärhenteli käheällä äänellä. Sen lokin juoksentelu huvitti suuresti minua ja minusta tuntui, että se huvitti toisia lokkejakin.

Lokkeja oli aikaisemmin ollut silloin tällöin vain pari kolme kappaletta, nyt niitä oli jo puolenkymmentä ja huomasin, että lokit voittivat melkein kaikki heitetyt palaset itselleen. Sorsat ja pulut olivat liian hitaita, lihavia ja kömpelöitä. En kuitenkaan ollut pahoillani niiden puolesta sillä olinhan jo ruokkinut ne. Lokit olivat niin taitavia, että ne pystyivät sieppaamaan palaset jo ilmassa useimmiten, ne pystyivät kääntämään kaulansa lähes luonnottomiin asentoihin ja erehtymättä ne nappasivat palaset itselleen. Ne olivat niin taitavia, että minun täytyi oikein ihalla niitä. Yritin heittää aina vain vaikeampia ”koppeja” ja silti ne onnistuivat oikein hyvin saamaan niitä kiinni.

Lokkeja tuli lisää paikalle, yht’äkkiä niitä oli ainakin parikymmentä. Siinä vaiheessa sorsat, pulut ja varikset lähtivät pois tai siirtyivät kauemmaksi, siinä ne tekivät aivan oikein, ei niille olisi mitään jäänyt. Minulla oli vielä puolet leivästä jäljellä ja heittelin aika nopeassa tahdissa palasia lokeille eri puolille ja yritin olla tasapuolinen kaikkia kohtaan ja valvoa, että kaikki saavat ainakin yhden palasen. Jatkuvasti sain ihailla, kuinka taitavasti lokit sieppasivat palasia, minä oikein aloin kunnioittamaan niitä.

Yksi lokeista hypähti ylöspäin ja lensi ilmassa noin metrin korkeudella parin sekunnin ajan, ennenkuin se laskeutui takaisin maahan. Tuo lokki ei kuitenkaan lentänyt eteenpäin, vaan se pysytteli tarkasti samassa paikassa ilmassa, sen nokka osoitti itäänpäin, sieltäpäin kävi melkoisen kova tuuli ja se pystyi lentämään vastatuuleen niin, ettei se kuitenkaan maahan nähden edennyt ollenkaan vaan pysyi tarkasti paikallaan. Huomasin, että se suoritti sen tempun hyvin taitavasti ja vaivattoman näköisesti.

Sitten tapahtui jotain omituista ja yliluonnollista. Minä nimittäin ajattelin mielessäni, että olisipa se kivaa, jos te kaikki lokit voisitte asettua minun ympärilleni ja lentää ilmassa yhdessä paikassa niinkuin tuo yksi lokki oli tehnyt. Tuskin olin kerinnyt tällä tavalla ajatella, kun kaikki lokit nousivat ilmaan ja asettuivat minun ympärilleni suunnilleen pään tasalle ja jokainen otti oman paikkansa muodostelmassa. Ne tekivät täsmälleen niinkuin olin ajatellut mielessäni. Ne olivat ympyränmuotoisessa muodostelmassa ympärilläni, kaksi päällekkäin ja kaksi rinnakkain ja jonkinverran lomittain, ympyrän halkaisija oli noin 3-4 metriä, lähimmät olivat edessäni noin metrin päässä minusta ja takanani noin puolen metrin päässä. Jokainen pysyi ilmassa omalla paikallaan tarkasti. Jotkut parit olivat niin lähellä toisiaan, että siipien väliin jäi vain parin kolmen sentin rako, kun ne liikuttivat siipiään.

Jostain syystä minä en edes hämmästynyt silloin kovin paljoa, ennemminkin olin hyvin ylpeä niiden lokkien puolesta, kun ne osasivat sillä tavalla toimia. Tajusin samalla, että ne olivat itsekin mielissään ja (ammatti)ylpeitä suorituksestaan, ne nauttivat siitä tilanteesta niinkuin minäkin. Yritin heitellä niille leivänpalasia sinne ilmaankin mutta yksikään niistä ei halunnut ottaa kiinni, ne olivat hyvin keskittyneitä lentosuoritukseensa.

Se tilanne kesti aika pitkään, ainakin minuutin tai kauemminkin. Viereisellä penkillä 15 metrin päässä oli vanha mies, jolla oli pitkä parta ja pitkä tukka, taisi olla alkoholisti. Hän katsoi sitä esitystä koko ajan. Lähistöllä on monta kerrostaloa, joiden ikkunoista on ollut mahdollista nähdä se tilanne. Siinä menee vieressä monta polkua ja yksi isompi katu, sielläkin ihmiset ovat saattaneet nähdä sen.

Lopulta heittelin viimeiset leiväpalaset maahan ja liikahdin niin paljon, että ne hajaantuivat.Vasta jälestäpäin aloin miettiä, mistä siinä oli kysymys ja minulla onkin siitä hyvä teoria mutta en aio sitä kertoa. Haluaisin ensin tiedustella tiedemiehiltä, kuinka he sen selittäisivät. Lokit ovat individualisteja, yksilöllisiä taitolentäjiä. Ne eivät liiku muodostelmassa ainakaan minun tietääkseni. Miksi ne sitten tekivät sellaisen muodostelman? Mistä ne tiesivät minun ajatukseni? Kuinka ne sattuivat paikalle juuri, kun minulla oli muhkea, kupsakka leipä mukanani? Koskaan aikaisemmin tai jälestäpäin sen lammen rannalla en ole nähnyt niin monta lokkia yhtäaikaa. Itätuulikin puhalsi sopivasti. Liian monta poikkeuksellista yhteensattumaa. Tärkein kysymys on kuitenkin tuo, miksi ne tekivät sellaisen muodostelman.