Näin sanoo Herra: Jos minun liittoni päivän ja yön kanssa on olematon, jos en ole säätänyt taivaan ja maan lakeja, niin minä myös hylkään Jaakobin ja palvelijani Daavidin jälkeläiset, niin etten ota hänen jälkeläisistänsä hallitsijoita Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin jälkeläisille. Sillä minä käännän heidän kohtalonsa ja armahdan heitä. (Jer 33:25-26)
Virallisesti olen lopettanut kehitysoppia koskevat tutkimukseni, olen havainnut sen vääräksi opiksi, mutta ikäänkuin ristiksi kehitysopin haudalle haluan vielä nostaa esille muutamia asioita. Jatkossa aion keskittyä muihin aiheisiin, minä olen jo tarpeeksi tonkinut kehitysopin törkykasoja.
Kehitysopin kannattajat epätoivoissaan käyttävät surkastumia oppinsa todisteina mutta surkastuminen ja kehittyminen ovat aivan eri asioita. Ihmisellä on häntäluu mutta se ei tarkoita, että ihmisellä olisi koskaan ollut häntää, joku kehitysopin kannattaja vain on antanut yhdelle luulle tuollaisen nimen. Tuo sana ”häntäluu” onkin tyypillinen kehitysopin ”todiste”, se on valheeseen ja hämäämiseen perustuva todiste. Avuttomia lapsia pelotellaan jo koulussa ”häntäluu” nimityksellä niin, että he vielä vanhuudessaakin vilkuilevat taakseen varmistaakseen, ettei sitä häntää ole. Ratkaistakseni tämän ongelman lopullisesti ja rutosti olen päättänyt muuttaa häntäluun nimen toiseksi, nimitän tällä päivämäärällä häntäluun perseluuksi.
Valaalla on kuulema surkastuneet jalat ja käärmeelläkin on luurangassaan jalkojen aihiot, tähän löytyy selitys Raamatun ensimmäisistä luvuista, Jumala rankaisi käärmettä pakottamalla sen matelemaan mahallaan. Ehkäpä Jumala on rangaissut valastakin jostain syystä, ylensyömisestä luultavasti. Väitetään myös, että jotkut lajit ovat menettäneet näkönsä pitkäaikaisen pimeässä oleskelun seurauksena. Pystyvätköhän he todistamaan, että niillä eläimillä on ollut näkö joskus? Ehkäpä Jumala loi ne alunperin pimeyteen. Vaikka näkö olisikin surkastunut, ei se silti todista yhtään mitään näön alkuperäisestä kehittymisestä jollekin lajille, jolla ei ole aikaisemmin ollut näköä. Kummallista, että tiedemiehet eivät ymmärrä surkastumisen ja kehittymisen eroa. Tätä asiaa voimme havainnollistaa esim. siten että, jos sinun lompakossasi on sata euroa, minä voin helposti ottaa sen pois – mutta jos sinun lompakossasi ei ole sataa euroa, ei sinne myöskään itsestään sellaista ilmesty. Tyhjästä on paha nyhjästä, mutta olemassaolevasta on helppo ottaaa pois, ymmärrätkö?
Kehitysopin teoria silmän kehittymisestä alunperin sokealle lajille on mielikuvituksellinen. Se teoria vilisee sanoja ”pitkän ajan kuluessa”, ”mutaatiot”, ”valoherkät solut” jne.. Tuollaiset sanat eivät vaan todista yhtään mitään, ne muodostavat korkeintaan jonkinlaisen kehitelmän, teorian, mutta tarvittaisiin vielä selviä todisteita, että niin olisi tapahtunut, tarvittaisiin välimuotoja silmän kehittymisestä ja niitä tarvittaisiin paljon. Kehitysoppi on niinkuin rakennustelineet, jotka on kyllä hyvin taidokkaasti rakennettu, mutta varsinainen rakennus on jäänyt kokonaan rakentamatta niiden sisälle. Todisteiden räikeä puute ei tunnu häiritsevän evolutionistejä ollenkaan niinkuin se minua häiritsee. Teoreettiset puheet riittävät heille todisteeksi.
Silmän oletetusta kehittymisestä vielä muutama pointti. Mutaation seurauksena ihmisillekin voi kehittyä valoherkkiä soluja mutta niitä on sitten joka puolella kehoa niin, että sellainen ihminen joutuu elämään pimeydessä. Me siis tiedämme, että valoherkkiä soluja on olemassa mutta ei ole todisteita sen puolesta, että niitä kehittyisi vain yhteen paikkaan kehossa. Valoherkistä soluista on sitten vielä pitkä matka silmän täydelliseen rakenteeseen, kuinka esim. mykiölinssit voisivat noin vain itsestään kehittyä ja hioutua. Tuntuu myös järkevältä, että aluksi kehittyisi vain yksi silmä mutta missä ovat ne yksisilmäiset oliot sitten. Kyllä kai edes yhdelle lajille olisi riittänyt yksi silmä. Tai miksi silmiä ei ole kehittynyt kolmea kappaletta. Kuinka yksisilmäinen laji on osannut ennakolta arvata stereonäyn mahdollisuudet. Sama pätee kahteen korvaankin. Tiedän, että tätä probleemaa evolutionistit yrittävät selittää ”symmetrisyyden lain” avulla mutta sekin on pelkkä oletus, se ei todista mitään. Jos symmetrisyyden laki pitää paikkansa, miksi ihmisellä ei sitten ole kahta nenää tai kahta sydäntä.
Höyhenen tai sulan kehittymisestä en ole kuullut mitään järkevää teoriaa ja vaikka kuulisinkin, en uskoisi sitä enää näiden kaikkien valheiden jälkeen. Hanhen keuhkojen kehittymisestä kiertoilmaperiaatteella toimiviksi, en ole kuullut mitään teoriaa. Virusten ja bakteerien tuhansiin geeneihin en ole kuullut mitään järkeenkäypää teoriaa, pelkkiä mielikuvituksellisia tarinoita olen kuullut. Sillä onhan omituista, että ei ole olemassa eliöitä, joilla olisi esim. kymmeniä tai satoja geenejä.
Nykyään tiedemiehet väittävät, että ihmisellä on 80 000 geeniä ja apinalla vain 1.6 % geeneistä on erilaisia kuin ihmisellä. Alkusivulla suoritin sen todennäköisyyslaskelman silloisten tietojen perusteella, nuo lähtötiedot tuntuvat muuttuvan koko ajan, tiedemiehet eivät taida olla kovinkaan varmoja laskelmistaan. Jos suoritetaan uudet laskelmat lähtien luvuista 100 000 geeniä ja vain 1 % erilaisia, joka arvio on edullinen apinan kannalta, päädytään lopulta tulokseen, että jokaisen sekunnin aikana on täytynyt syntyä ”2,2 kertaa kymmenen potenssiin 483” apinamutaatiota. Sekin on vielä hirvittävä luku, täysin mahdoton ajatellakaan, tuollaiset apinamäärät eivät yksinkertaisesti sopisi asumaan maan päällä.
Olen myös yrittänyt tiedustella tiedemiehiltä, kuinka paljon kissa, koira, rotta, kirahvi ja elefantti poikkeavat geeniensä puolesta ihmisestä. Vastausta en ole saanut, vaikka tämä on tärkeä kysymys. Epäilen, että kissa poikkeaa 1,603 %, koira 1,6035 %, rotta 1,6033 %, kirahvi 1,6037 % ja norsu 1,6044 %, nämä ovat täysin epävirallisia arvioita, mutta kuitenkin vähintäin yhtä luotettavia kuin tiedemiestenkin arviot.
Kun minä olin nuori koululainen, opettajat väittivät, että ihmisen sikiö käy kehittyessään läpi kaikki evoluution vaiheet. Ensin se on muka kalan muotoinen, sitten sammakon, sitten hirmuliskon, sitten lentoliskon, sitten kilpikonnan, sitten marakatin, sitten gorillan ja lopuksi ihmisen näköinen. Nykyaikana on pystytty kuvaamaan sikiön kehitys millimetrin mittaisesta lähtien ja on todettu, että se muistuttaa alusta loppuun ihmistä. Tuollaisten valheellisten tarinoiden avulla ihmisiä on hämätty uskomaan kehitysoppiin.
Ei ole olemassa minkäänlaista mahdollisuutta, että minä olisin väärässä kumotessani kehitysopin, sillä Jumala on samaa mieltä minun kanssani. Tästä linkistä pääsee niille muille kehitysoppia arvosteleville sivuille.
Tuossa laskutoimituksessa, jonka esitin, on virhe, olen yrittänyt siinä itse asiassa laskea sitä, kuinka monta mutaatiota tarvitaan silloin, kun apinan geenit poikkeavat vain 0.1 % ihmisen geeneistä. Puolustuksekseni voin todeta sen, että minä sentään pyrin korjaamaan omat virheeni, päinvastoin kuin eräät tiedemiehet.
Suoritan vielä tuon laskelman uudestaan niin, että geenien lukumääräksi otetaan 80 000 (=kymmenen potenssiin 4,903) ja apinan geeneistä vain 0.1 % (=80 kpl) poikkeaisi ihmisen geeneistä. Minä olen siis varsin jalomielinen apinaa kohtaan. Tällainen laskelma on perusteltu siinä mielessä, että tulevaisuudessa tiedemiehet hädissään joutuvat kuitenkin pienentämään arvioitaan rajusti. Tiedemiestenkin kannattaisi tutustua hieman todennäköisyyslakelmiin, jos he kerran puhuvat ”sattumanvaraisista mutaatioista”.
Lasketaan aluksi, kuinka paljon mutaatioita tarvitaan, jotta apina muuttuisi yhtä tiettyä mutaatioreittiä pitkin ihmiseksi. Ensin tarvitaan 80 000 mutaatiota, jotta ensimmäinen geeni muuttuisi ja loppujen lopuksi tarvittaisiin ”80 000 potenssiin 80” (=10 potenssiin 392) mutaatiota, jotta kaikki geenit olisivat muuttuneet. Nyt voimme lisäksi olettaa, että tuollaisi mutaatioreittejä onkin useita, maksimi ilmeisesti olisi luvun 80 kertoma (80x79x78x….3x2x1) mutta helpottaakseni laskutoimitusta ja ollakseni reilu apinoita kohtaan hyväksyn mahdollisiksi reittivahtoehdoiksi luvun ”80 potensiin 80” (=80x80x80…x80x80x80)(=10 potenssiin 152). Tämä tarkoittaa sitä, että nyt riittääkin ”10 potenssiin 240 (=392-152) apinamutaatiota” yhden ihmisen tuottamiseen
Annetaan apinalle aikaa 14 miljardia vuotta mutaatioiden synnyttämiseksi. Tuo aika on ainakin 14 000 kertaa liian pitkä mutta minä olen jalomielinen apinaa kohtaan, apinat ovat niin kivoja ja hassuja, paljon kivempiä kuin tiedemiehet. Nyt voimme laskea taskulaskimella, että jokaista sekuntia kohden 14 miljardin vuoden aikana on täytynyt syntyä ”2.3 kertaa 10 potenssiin 222” apinamutaatiota, terveitä apinoita ei siis ole edes laskettu mukaan.
Tavallinen kansalainen ei ehkä ymmärrä, mitä nuo luvut loppujen lopuksi tarkoittavat, siksi havainnollistamme niitä hieman. Maapallon pinta-ala meret ja mantereet yhteenlaskettuna on ”5,1 kertaa 100 000 000 neliökilometria”, se tekee ”5,1 kertaa 10 potenssiin 20 neliömillimetriä”. Tuo luku ”2,3 kertaa 10 potenssiin 222” on niin iso, että jokaiselle maapallon neliömillimetrille on täytynyt jokaisen sekunnin aikana syntyä miljardeja ja taas miljardeja apinamutaatiota 14 miljardin vuoden ajan.